Kesä on lopuillaan ja syksy saapuu sateineen. Ilmassa on viileää, puhdasta ilmaa. Syksy tarkoittaa sitä, että pian tulee talvi. Toivottavasti luminen ja kylmä talvi! Minä rakastan talvea. Viime vuonna talvi jäi niin lyhyeksi ja rikkonaiseksi vaihtojakson vuoksi. Nyt saan nähdä ensilumen ja tuntea alkavien pakkasten purevan. Kylmyys puistattaa, ja se on ihanaa. Rakastan kauniita lumimaisemia. Toivottavasti voisin käydä isän luona kotipaikalla talvella, koska siellä vasta nättiä onkin. Ja hiljaista.

Huomenna meillä on edessä muutto. Akin kesätyöt päättyvät. Muutamme toiselle paikkakunnalle, josta Aki sai vakituisen työpaikan. Eikös olekin hienoa, ja upeaa! Olemme innoissamme vaihtuvasta kotipaikkakunnasta, koska emme oikeastaan ole kovin viihtyneet täällä. Lisäksi tulemme olemaan lähempänä perheitämme, ja kyläilymatkat muuttuvat siedettäviksi. Tätä tosissaan odotimme ja toivoimme. Meitä odottaa ihana ja upea vuokra-asunto!

Tämä kesä ei mennyt alkuunkaan niin kuin olin mielessäni kuvitellut. Olen joutunut taistelemaan ihan urakalla. Kesäkuussa olin aivan liian väsynyt mihinkään, juhannuksen jälkeen vasta aloin virkoamaan. En halua siihen väsymykseen ja epätoivoon enää koskaan. Se oli aivan kauheaa. Suorastaan tunsin, kun kehon kaikki voimat loppuivat, ja juoksivat minua karkuun. Minua pelottaa se, että voin joutua tulevaisuudessa samaan tilanteeseen. Väsymyksen pohjalle päätyminen on raskasta siksikin, kun tietää että joutuu itse nostamaan itsensä sieltä pois.

Kulunut kesä ei ollut häävi. Minulla oli aikaa ajatella, liikaa aikaa ajatella. Minun on aika vaikea iloita asioista, koska minua pelottaa. Pelottaa menetykset, joita joutuu elämässä kohtaamaan. Pelottaa alkaa tekemään töitä. Pelottaa, että väsyn tai kohtaan muuten vain inhottavia tilanteita. Pelkään kamalasti monenlaisia asioita. Tuntuu, että en tiedä mitä voisin hallita. Elämänkulkua ei voi hallita. Omaa mieltä ei voi hallita, pakko-oireet voivat tehdä päivästä inhottavan milloin vain. Elämässä voi tapahtua mitä vain, milloin vain. Sitä ei kai vain pitäisi ajatella. Tuntuu, että ympärillä olevat asiat ovat vain hiekkaa, jotka valuvat mukanani tietyn aikaa ja sitten ne otetaan pois. Ne vain katoavat. Minä en tykkää siitä. Inhottavaa elää, kun tietää että kaikki voi luhistua milloin tahansa.

Kadehdin Akia. Aki on niin luottavainen, ja uskoo kaiken kääntyvän parhain päin. Minulla on välillä todella vaikeita oloja kun seuraan vierestä ns. luottavaisen ihmisen elämää. Sellaista, jossa ei ole ollut traumoja lapsuudessa, ja jossa äiti soittelee viikoittain. Minulle näyttää siltä, että Aki elää pilvipumpulissa, vaikka eihän se niin ole. Olen vain katkera ja pirun kateellinen. Pakko-oireisena sain onnistumisen hetkiä asioista, jotka sain lopulta tehtyä. Esimerkiksi minulla saattoi kestää useita päiviä, että oli tarpeeksi voimaa siivota koko asunto. Mutta sitten, kun olin saanut siivottua niin oli mahtava fiilis. Nyt Aki on se, joka enemmän siivoaa, ja Aki voi tehdä sen joka viikko samana päivänä jos niin haluaa. Aki tekee silloin, kun tahtoo. Ärsyttää katella sitä. Miksen minäki voi tehdä kaikkea silloin, kun haluan? Miksi Aki ei jää saikkaamaan pakko-oireiden kanssa, mutta minä jään? Aki ei varmaankaan ollenkaan kykene ajattelemaan, miltä minusta tuntuu. Akin myötä minussa on myös noussut esiin heikko puoli. Saatan itkeä Akille jotain mitätöntä asiaa, tai muuten vain pakoilla jotain vastuuta, jota en haluaisi tehdä. Nyt voin pakoilla, kun tiedän että Aki hoitaa sen, jos en itse hoida. Ja Akihan hoitaa asiat. Näppärämmin kuin minä, ja saikkaamatta.

Kaikkiin parisuhteisiin ym. läheisiin suhteisiin kuuluu myös epämiellyttäviä tunteita. Tämä parisuhde on minulle eräänlainen saavutus. Koska ei ole aina helppoa olla toisen kanssa, mutta silti haluaa olla yhdessä. Minä haluan sellaisen pitkäaikaisen suhteen, jossa huolehditaan toisista. Aki voi olla jämpti asioissa ja saada paljon aikaan täsmällisesti ja säännöllisesti, mutta minä olen se joka saa Akin hymyilemään ja nauramaan ja tekemään kaikenlaisia asioita. Minä ja kissat ollaan värejä Akin elämässä. Aki on tasainen tallaaja, ja minä vähän erilainen taivaanrannan maalari.

Voi kunpa löytäisin lisää anteeksiantoa itseäni kohtaan. Pakko-oireet kehittyvät välillä niin naurettavista asioista, ettei jaksaisi tuhlata sekuntiakaan niiden ajattelemiseen. Pakko-oireiden tarkoituksena on pitää minut jatkuvassa negatiivisuuden kierteessä, ehkä siksi etten saisi nauttia elämästä. Lapsi minussa kokee, että pitäisi olla karua ja ankeaa, koska äitiä ei ole, ja meidän perhe on kokenut niin paljon kaikkea pahaa. Vaikka oikeasti haluaisi vain leikkiä niin kuin ennenkin.

Jotkut päivät ovat helpompia. Välillä löydän sitä anteeksiantoa enemmän. Tämä kesä on ollut ensimmäinen kesä, kun minulla ei ole ocd-lääkitystä käytössä. Vähensin Cipralex-lääkettä pitkän ajan kuluessa, ja tämä kesä on mennyt ilman. Alkukesästä oli vielä joitain vieroitusoireita, mutta ei mitenkään pahoja. Suosittelen pitkäaikaisen lääkityksen lopettamista erittäin hitaasti ja pieniä annoslaskuja tekemällä. Minä tein sen pienin pienin askelin, ja kaikenkaikkiaan siinä meni varmaan kaksi-kolme vuotta. Minulla oli annos aikoinaan 20 mg, josta vähennys 15 mg:n. Sitten annostus väheni asteittain: 10 mg, 7,5 mg, 5 mg ja 2,5 mg. Loppuaikana unohdinkin sitten ottaa koko lääkkeen, ja siitäpä se sitten jäi pois ihan luonnostaan. En tiedä millälailla tuon lääkkeen lopetus vaikutti esim. juuri tuohon alkukesän väsymykseen. Mutta aina on jotain, tai tulee joitain elämäntapahtumia, jolloin miettii, että kannattaako nyt koittaa lääkettä lopettaa. Minä halusin lopettaa lääkkeen nyt, koska tulevina vuosina toivon perheenlisäystä enkä tahdo syödä noita lääkkeitä raskausaikana.

Istun vielä tässä vanhassa asunnossa, josta muutamme huomenna. Haluan jo todella paljon pois täältä. Salaa toivon, että pakko-oireet jäisivät tähän asuntoon enkä joutuisi niitä enää ottamaan mukaan. Samaa olen toivonut ennenkin. Eiväthän ne lopu kuin seinään, kyllä minä sen tiedän. Ehkä ne kuitenkin vähenee, antaa yhä enemmän liikkumavaraa. Ehkä minun mielessä vahvistuu se mielikuva, jossa äiti silittää minun olkapäätä ja selkää ja sanoo: "jatka vaan sitä, mitä olit tekemässä, antaa niiden oireiden mölistä. Sinä olet upea tyttö, ja selviät todella hienosti. Paremmin kuin äitisi".